Oudot lapsuuden lelut

90-luku ja 2000-luvun alku oli leluteollisuuden kulta-aikaa. Vaikka lapsena ei koskaan kyseenalaistanut eikä ihmetellyt joidenkin lelujen alkuperää tai mitä tekijöiden päässä on liikkunut, näin aikuisiällä muutamat lelut ihmetyttävät edelleen, joko niin että ovatko lelun suunnittelijat olleet järjissään tai että mitä kyseisellä lelulla todellisuudessa kuului leikkiä.

Ei ainakaan lelufirmoja voi syyttää mielikuvituksettomuudesta, sillä lelumarkkinoilla on nähty aivan kaikenlaista tähän päivään mennessä. Osa näistä leluista ei enää nykypäivän standardeilla olisi hyväksyttyjä leluja pienille lapsille erinäisistä syistä, mutta ne viihdyttivät silti lapsia aikanaan ja jotkin ovat edelleen arvossaan keräilijöiden keskuudessa.

Jos ullakoilta ja vinteistä löytyy edelleen vanhoja leluja niin ne saattavat olla omaisuuksien arvoisia ebayssa. Kannattaa siis kohdella vanhoja leluja rakkaudella ja huolella, koskaan ei tiedä koska keräilijät innostuvat juuri sinun toimivista ja hyväkuntoisista vanhoista leluista.

Tässä maininta leluista jotka herättävät ihmetystä vielä tänäkin päivänä:

Furby

Otus, joka muistutti etäisesti pöllöä mutta oli lepakon korvat ja linnun jalat oli kenties yksi hämmentävistä leluista. Furbyt sanoivat joitakin lauseita ja sanoja ja olivat myöhemmin interaktiivisempia ja lasten oli pakko saada oheismateriaaleja näille leluille, oli tuoleja, aurinkolaseja ja kantolaukkuja.

Furbeja tehtiin useita eri kokoisia ja eri värisiä versioita. Mitä enemmän suosiota tuli, sitä enemmän tuli uuden värisiä ja mallisia furbeja sekä joitakin limited edition versioita jotka ovat nykyään haluttua tavaraa keräilijöiden keskuudessa.

Furbyjen ympärille kehitettiin myös useita salaliittoteorioita ja jokainen saa itse päättää onko ne totta vai ei.

Pogit (Pogs)

Pogit olivat siinä mielessä omituisia lätkiä että kaikki niitä keräsivät ja kenties vain 0,1 % joilla niitä oli tiesi miten niillä kuului pelata. Useimmat keräsivät näitä oikein Pogeille suunniteltuihin tuubeihin ja niitä pidettiin itsellä kuin suurinta aarretta.

Puppy Surprise

Puppy Surprise pehmolelut olivat erittäin omituisia pehmoleluja. Vaihtoehtoina oli kissa ja koiraversiot ja jokaisen pehmolelun mahassa oli tarra jonka avaamalla sai selville montako lelupentua lelun sisällä oli ja kumpaa sukupuolta ”poikaset” olivat. Voi vain ihmetellä tätä lelun ideaa että yritettiinkö lapsista opettaa tulevaisuuden eläinlääkäreitä.

Myöhemmin Puppy Surpriset teki comebackin mutta myynti ei vastannut samaa myyntiä mitä se oli ysärillä.

My size Barbie

Kukapa lapsi ei haluaisi metrin mittaista Barbia itselleen, ainakin näin lelufirmat ajattelivat. Loppujen lopuksi tämän lelun käyttäminen taisi lapsilla jäädä aika vähäiseksi sillä siitä uupui se elementti mikä teki barbeista suosittuja, sillä vaihtovaatteitahan tälle isolle lelulle oli vaikea saada. Tosin keräilijät nykypäivänä taitaa näiden isojen nukkejen perään kuolata sillä näiden barbien tuotanto ei kauaa kestänyt.

Talkback Dear Diary

Kun lapsia ja nuoria ei enää kiinnostanut kirjoittaa vanhanaikaisiin päiväkirjoihin juttujaan niin tottakai niillekin keksittiin sitten vaihtoehto. Talkback Dear Diary oli sananmukaisesti sanelukone jolle sai sanella päivän tapahtumat ja teini-elämän suurimmat salaisuudet. Tosin en sitten tiedä kuinka salaisia nämä asiat olivat jos sanelit ne kyseiselle laitteelle kun kaikki perheenjäsenet olivat kotona, sillä laitteelle piti sanella selkeällä kielellä asiat että se tallensi puheen oikein.

Barbienukke Midge

Ehkä hämmentävin barbie mikä on koskaan valmistettu on barbie nimeltään Midge. Midge ei ollut mikään perusbarbie sillä Midge oli raskaana. Vatsan etuosan sai irrotettua jolloin näki sisällä olevan vauvan joka oli aseteltu pää alaspäin niin kuin vauvat yleensä jossain vaiheessa ovat vatsassa. Vauvan nimi oli Nikki ja raskaana olevaa barbia myytiin setissä jonka mukana tuli oheismateriaalia ja osuvasti tämä setti oli nimetty nimellä ”Happy Family”.

Myöhemmin tästä barbiesta tuli sen verran noottia tekijöille että sitä syytettiin esimerkiksi sopimattomaksi lasten leikkeihin ja ihmisten mukaan lelu kannusti nuoria hankkiutumaan raskaaksi liian nuorella iällä. Myöhempään versioon lisättiin siis barbie Ken ja Midgen käteen lisättiin vihkisormus.

E.T. Finger light

Jokainen on varmasti nähnyt E.T. Elokuvan, jos ei ole nähnyt niin ainakin on tietoinen itse avaruusolennon ulkonäöstä. Elokuvassa E.T:llä on yksi hohtava sormi ja tästä leluyhtiöt teki aikansa hittituotteen. Etusormeen kiinnitettävä lelu joka näytti ihan E.T:n sormelta loisti valoa sormiparistojen voimalla. Useiden valitusten ja turvallisuuteen liittyvien asioiden vuoksi sormi jouduttiin suunnittelemaan uudelleen ja korvattiin E.T;n kädellä joka oli huomattavasti turvallisempi versio tästä lelusta.

Näin vanhemmalla iällä tosin tulee väkisinkin härskit mielikuvat E.T:n etusormesta ja alkaa mietityttämään että olivatkohan kaikki ostajat sittenkään lapsia.

Madballs-pallot

”Hirviölelujen” suosio oli korkealla 80-luvulla ja tuolloin keksittiin pehmeät kumipallot joilla kaikilla oli kasvot. Kasvot olivat usein erittäinkin pelottavia, esimerkiksi muumio, zombie tai pelkkä silmämuna olivat riipiviä mutta samalla hauskoja pienine yksityiskohtineen.

Alunperin palloja oli kahdeksan erilaista mutta suuren suosion takia hahmoja tehtiin enemmän ihmisten innostuessa näistä oudoista riipivistä palloista.

Myöhemmin nämä kumiset pallot tulivat niin suosituiksi että saivat oman sarjan ja sarjakuvankin.

Lisää luettavaa

Kommentit

Uusimmat julkaisut