Varmasti lähes jokaisella on lämpimiä muistoja tietyissä kaupoissa asioinnista johon vaikutti joko paikan yleisilme tai työntekijät. Jotkin näistä kaupoista jäivät ihmisten muistoihin erilaisina eksoottisina uranuurtajaliikeketjuina. Nykyään vain suuret ketjut hallitsevat Suomen liikemarkkinoita, mutta ennen oli enemmän kilpailua erilaisilla kauppaketjuilla. Näistä muutama jotka ovat kadonneet Suomen katukuvasta tänä päivänä, muistatko sinä nämä kyseiset liikeketjut?
Spar

Spar kaupat olivat oman aikansa legendoja, pieniä kauppoja joista sai kaikki päivittäistavarat ja hinnat oli suunniteltu normaalin ihmisen arkeen sopiviksi. Itseä tuolloin kiinnosti eniten karkkihyllyt jotka olivat aikaansa nähden mittavat Spar-kaupoissa.
Spar perustettiin vuonna 1932 Alankomaissa joka tehtiin päivittäistavaraketjuksi. Parhaillaan liikkeitä oli 42 maassa ja toimi Suomessa vuosina 1962-1973 ja 1998-2005.
Hollannin kielessä sana Spar tarkoitti kuusta minkä kuva logoonkin tehtiin.
Suomen Spar-ketjuun kuului parhaimmillaan 280 myymälää ympäri Suomen joista osan omisti Suomen Spar ja osa oli kauppiaiden hallinnassa olevia myymälöitä.
Vuonna 2001 Suomen Spar Oyj keskitti liiketoimintansa kahteen ketjuun, Eurospar ja Spar.
Lopulta vuonna 2005 Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) osti Suomen Sparin osakekannan joka myytiin valituille ketjuille jotka muuttivat kyseiset liiketilat omiin nimiinsä.
Tietävästi Suomen viimeinen Spar-kauppa sijaitsi Kolarissa vuoteen 2007 asti jonka jälkeen se lopetettiin myös. Virallisesti Suomen Spar lopetti toimintansa vuonna 2019 sulautuessaan SOK:hon.
Euromarket

Euromarket oli varmasti ensimmäinen kokemus suomalaisille ”suuren maailman” kaupoista. Tämä kauppaketju tuli ainakin tunnetuksi suurista parkkitiloista sekä isoista hallimaisista rakennuksista joissa myytiin työkaluista eineksiin ja vaatteista elektroniikkaan.
Eka-market, joka muutettiin nimelle Euromarket oli hypermarketketju joka toimi vuosina 1973-2017.
Ensimmäinen Eka-market perustettiin vuonna 1973 ja oli ensimmäinen ns. automarket jossa oli kaikkea kaikille ja suuret tilat käytössä sekä isot parkkitilat. Eka-yhtymän ketju laajeni 80-luvun lopulla kun Centrum-tavaratalot liitettiin siihen.
Eka-market uudistettiin 90-luvulla jolloin sen nimeksi muutettiin Euromarket. Euromarket oli vuosina 1995-2005 oma kokonaisuutensa vaikka se olikin Maxi-marketketjun sisarketju. Euromarket oli itsenäinen kokonaisuus sillä suunnitelmien mukaan Maxi toimi vain pääkaupunkiseudulla ja Euromarket suunniteltiin pääkaupunkiseudun ulkopuolelle,
Euromarket-ketju todettiin vuonna 2009 tappiolliseksi lähinnä vahvan kilpailijan vuoksi joka oli saksalainen Lidl.
Viimeinen Euromarket sijaitsi Kotkassa joka lopetettiin kokonaan vuonna 2017 sillä kaupalle ei löytynyt ostajaa.
Tiimari

Tiimari oli varmasti jokaisen lapsen ja lapsenmielisen paratiisi. Tilpehööriä jos jonkinlaista ennen internetin aikakautta oli suorastaan taivas kun näki erilaisia tavaroita joita ei muissa kaupoissa ollut. Useimmiten näistä kaupoista tarttui paljon kaikkea mitä ei olisi edes tarvinnut mutta jokin niissä vain kiehtoi että lopulta kotona oli kassikaupalla tiimarikrääsää.
Tiimari oli suomalainen kauppaketju joka toimi 70-luvulta vuoteen 2014. Liike myi pääasiassa koulu- ja askartelutarvikkeita sekä kaikenmoisia suloisia lahjatavaroita. Parhaimmillaan Suomessa oli 194 Tiimarin myymälää ympäri Suomen sekä Baltian maissa. Tätä nykyään on olemassa enää yksi Tiimari-liike joka on vain nimellisesti Tiimari ja näin ollen yksityisomistuksessa, vaikka liike itsessään on enemmän sekatavarakauppa kuin entisajan Tiimari.
Tiimari oli kovan työn tulosta sillä liikeketjun perustajat tekivät paljon hankintamatkoja Eurooppaan ja Aasiaan saadakseen erikoisia tavaroita myyntiin mitä Suomen markkinoilla ei vielä ollut tuolloin. Tiimarin menestys kasvoi aikaa myöten Rautakirja Oyn ja CapMan Oyjn kanssa. Vuonna 2006 liike sulautettiin Leo LongLifeen jonka jälkeen nimeksi muutettiin Tiimari Oyj.
Tiimari asetettiin konkurssiin 2013 ja vaikka yhtiölle etsittiin kuumeisesti ostajaa, tätä ei koskaan löytynyt. Pian myyntiyrityksen jälkeen liikkeiden toiminta lopetettiin vuonna 2014. Ostaja löytyi ainoastaan Tiimarin tuotemerkille joka myytiin muutamilla kymmenillä tuhansilla euroilla.
Anttila

Itselleni Anttilasta jäi parhaiten mieleen Top Ten-osasto. Saattoi mennä pitkiäkin aikoja selaillessa kaikkia DVD/VHS valikoimia sekä CD-osasto oli suoraan sanoen uskomattoman laaja ja levyjä oli laidasta laitaan. Myös taisi olla ensimmäisiä kauppoja missä sai kuunnella suosituimpia Cditä paikan päällä kuulokkeilla.
Anttila oli suomalainen vähittäiskaupan yritys joka alkoi itse asiassa vuonna 1952 postimyyntiyrityksenä. Anttilan myynti oli keskittynyt vaatteisiin, kosmetiikkaan, kulutuselektroniikkaan ja sisustukseen.
Vuosina 1976-1996 Anttila kuului Tukolle ja vuosina 1996-2015 Keskolle. Tämän jälkeen Anttilan liiketoimintaa hoiti Anttila Oy, jonka omisti luxemburgilainen 4K Invest. Anttila Oy:hyn kuului myös susustustavarataloketju Kodin1.
Anttila oli menestyvä liikeketju sillä 2000-luvun alussa liikkeitä oli 27 ympäri Suomen ja oma nettikauppakin lisäsi ihmisten kiinnostusta kyseiseen liikeketjuun.
Vaikka liikkeitä avattiin joka puolella, liikeketju teki silti tappiota ja vuonna 2016 ajettiin konkurssiin.
Vaatehuone

”Tässä Simo vaatehuoneelta hei!” on varmasti tuttu kaikille ketkä katsoivat mainokset televisiosta 90-luvulla. Tämä legendaarinen lause saa ihmiset vieläkin muistelemaan kyseisen liikeketjun mainoksia ja vaatteita joita näyteltiin mainoksissa erittäinkin suuren maailman tyylillä.
Vaatehuone oli suomalaisia vaatteita myynyt kauppaketju joka toimi vuosina 1980-2008. Vaatehuone oli osaltaan luomassa suomalaista asustekulttuuria johon kuuluivat tuulipuvut ja salihousut muussakin kuin urheilukäytössä. Myös kansitakit, kivipestyt silkkipaidat ja kohtuuhintaiset nahkatakit miehille arkiasusteina tuli vaatehuoneen kautta osaksi jokaisen arkea.
Parhaimmillaan Vaatehuone-ketjuun kuului 57 kauppaa ja liikemerkki myytiin vuonna 2000 L-Fashion Groupille, joka jatkoi ketjun toimintaa ennen kuin se ajettiin alas vuonna 2008.