Hauskoja faktoja maailman kaupungeista!

Maailman kaupungeista paljastuu mitä uskomattomimpia faktoja. Tähän artikkeliin olemme listanneet osittain jopa käsittämättömältä kuulostavia faktoja kaikille tutuista maailman metropoleista. Näitä ei usko kukaan!

New York

New York on yksi maailman suurimmista kaupungeista ja väki vaihtuu pilvenpiirtäjien varjoissa tiuhaan. Aina muuttaminen New Yorkissa ei ole kuitenkaan ollut yhtä helppoa kuin nykyisin: aina 1920-luvulle asti kaupungissa kaikki muutot ajoitettiin toukokuun ensimmäiselle päivälle.

Mikäli New Yorkin asukas siis halusi muuttaa paikasta toiseen, onnistui tämä vain yhtenä päivänä vuodesta. Lopulta tästä erikoisesta käytännöstä luovuttiin, sillä kaupungin kasvaessa kadut eivät yksinkertaisesti riittäneet kaikkien muuttojen suorittamiseen samana päivänä.

Tokio

Tokiossa on yksi maailman suurimmista maanalaisista metroverkostoista. Suuri osa Tokion asukkaista liikkuu paikasta toiseen metrolla ja verkostolla on päivittäin miljoonia käyttäjiä. Usein asemat ja junat ovat todella ruuhkaisia. Kuuleman mukaan nopeat kasinot ovat metroa odotellessa valtaisassa suosiossa!

Ruuhkaa helpottaakseen Tokion metroasemilla työskentelee kiireisimpinä tunteita henkilöitä, joiden nimike on ”työntäjä”. Näiden työntekijöiden tehtävänä on survoa ihmisiä väkisin juniin ruuhkaa helpottaakseen.

Barcelona

Espanjassa sijaitseva Barcelona on tuttu kohde monille suomalaisille matkaajille. Yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä on Sagrada Familia, joka on kuuluisa loputtomasta rakennustyömaastaan.

Sagrada Familian rakennustyöt aloitettiin vuonna 1882, eli pytinkiä on kasattu pidempään kuin egyptiläistä Gizan pyramidia. Näillä näkymin kirkon pitäisi olla valmis vuonna 2026, mutta päivämääriä rakennustyön valmistumiselle on lykätty monta kertaa aikaisemminkin.

Tiesitkö muuten, että espanjantauti ei ole oikeasti Espanjasta?

Shanghai

Kiina on tunnettu tiukasta kurista ja mitä erikoisimmista säännöistä. Kun Kiinaan rakennettiin luotijunayhteys Shanghain ja Pekingin välille, junien asiakaspalvelijat koulutettiin hymyilemään niin, että vain kahdeksan hammasta oli näkyvissä.

Osa henkilökunnasta otti syömäpuikot avuksi, jotta sai leukansa pysymään oikeassa asennossa. Toistaiseksi ei ole annettu mitään pätevää syytä, miksi kahdeksan hampaan sääntö ylipäätään kehitettiin. Tämä menee kategoriaan #vainkiinajutut!

Lontoo

Oletko haaveillut taksikuskin urasta? Iso-Britannian pääkaupunki Lontoo kannattaa tässä tapauksessa välttää, sillä lontoolaisia pirssikuskeja ei päästetä helpolla. Taksikoulutus kestää neljä vuotta ja työmäärä testin läpäisemiseksi on valtava:

Lontoon taksikuskien ei ole sallittua käyttää navigaattoria, vaan kuskien on osattava 320 yleisintä reittiä noin 25 000 kadulla. Lisäksi on osattava ulkoa noin 20 000 maamerkkiä ja suositut käyntikohteet. Kyllä Suomessa päästään helpolla!

Lontoon ikoniset mustat taksit ovat tunnettuja kylkiin liimatuista kasinomainoksista. Monet näistä pelipaikoista löytyvät myös sivustolta pikakasinotsuomi.com!

Berliini

Mikäli olet museoiden ystävä, kannattaa seuraavalla lomalla ottaa suunnaksi Saksan pääkaupunki Berliini. Kaupungissa on yli 170 museota, eli voit käydä uudessa museossa liki joka toinen päivä!

Museotarjonnasta löytyy jokaiseen makuun jotakin. Natsihallinnon hirveyksiin voit tutustua Topographie des Terrors -museossa ja DDR-museo puolestaan tarjoaa kurkistuksen kommunistielämään vuosikymmenten taakse. Kannattaa poiketa myös currymakkaralle omistetussa omassa museossa.

Los Angeles

Los Angelesin ylivoimaisesti tunnetuin maamerkki on Hollywood-kyltti, joka pystytettiin jo vuonna 1923. Alun perin kyltissä luki Hollywoodland, ja tekstillä mainostettiin uutta asuinaluetta läheisillä kukkuloilla.

Vuonna 1949 rumana pidettyä kylttiä oltiin hävittämässä kokonaan, mutta kaupunkilaisten toiveesta näin ei tapahtunut. Tekstin perästä poistettiin sana ”land”, ja ikoninen Hollywood-kyltti tunnetaan tässä muodossa yhä tänäkin päivänä.

Lissabon

Tiesitkö, että Portugalin pääkaupunki Lissabon on yksi maailman vanhimmista kaupungeista? Alueella on historioitsijoiden mukaan ollut asutusta jo 1200 eaa, mikä tekee Lissabonista Euroopan vanhimman pääkaupungin heti Ateenan jälkeen.

Lissabonin historiaan mahtuu lukuisia ikäviä tapahtumia: vuonna 1755 Lissabon tuhoutui maanjäristyksessä käytännössä kokonaan, minkä jälkeen kaupunki rakennettiin uudelleen. Nykyisin Lissabon on yksi Euroopan suosituimmista turistikohteista.

Lisää luettavaa

Kommentit

Uusimmat julkaisut