Antiikin Rooman valtakunta on vähintään yhtä tunnettu keisareidensa edesottamuksista kuin mahtavasta Colosseumistaan. Ei liene erityisen yllättävää, että vallantavoittelijoiden ympäröimällä hallitsijalla oli vaikeuksia pitää kaikki langat tiukasti käsissään. Harvan elämä päättyi luonnollisista syistä ja usein salamurhassa oli mukana keisarin oma henkivartio- eli pretoriaanikaarti. Monet Rooman keisareista pyrkivät minimoimaan vallankaappauksen riskiä mm. murhauttamalla kilpailijoitaan ja tulivat tunnetuiksi tyranneina. Jotkut olivat puolestaan traumaattisten kokemusten tuotteita ja osoittautuivat henkisesti liian epävakaiksi suoriutuakseen tehtävästään.
Seuraavassa viisi esimerkkiä hallitusvuosineen:
1Caligula (37-41)
Kukapa ei olisi törmännyt tarinaan Caligulan hevosesta, jonka keisari halusi nimittää konsuliksi. Hän mm. teetätti Incitatusta varten ruokakaukalon norsunluusta ja lahjoitti tälle oman talon. Keisari osoitti ylimaallista rakkautta myös kolmea sisartaan kohtaan, ja hän jopa käski senaatin julistaa yhden heistä jumalattareksi tämän kuoleman jälkeen.
Caligulan vaikeuksien kerrotaan alkaneen sen jälkeen, kun hän sairastui vakavasti oltuaan vallassa vain seitsemän kuukautta. On tosin epäselvää, yrittikö joku myrkyttää hänet vai oliko kyseessä esim. aivokalvon tulehdus. Tapahtuman jälkeen hän alkoi teloituttaa ja karkottaa läheisiään ja aikalaislähteissä esiintyy mm. väitteitä insestistä.
Arvaamaton hallitsija kohtasi loppunsa Rooman ensimmäisen keisarin, Augustuksen, kunniaksi pidettyjen kisojen aikana. Historioitsija Suetoniuksen mukaan hänet puukotettiin Julius Caesarin tavoin joukolla kuoliaaksi. Pian murhan jälkeen salaliittolaiset hankkiutuivat eroon myös Caligulan leskestä ja parin nuoresta tyttärestä.
2Nero (54-68)
Hallituskautensa alussa Neron kerrotaan olleen antelias ja armollinen mies. Hän rakasti taiteita ja uskoi jopa pystyvänsä saamaan gallialaiset antautumaan laulunsa voimalla.
Vuonna 64 syttyi Rooman suuri palo, jonka monet uskoivat keisarin sytyttäneen itse ja jopa soittaneen harppua palatsinsa parvekkeella näkyä katsellen. Nero puolestaan syytti tapahtuneesta varhaisia kristittyjä ja kristittyjen vainoaminen alkoi Rooman valtakunnassa.
Toisin kuin monet epäsuosituista hallitsijoista, Nero ei joutunut salamurhan uhriksi. Senaatti määräsi hänet ristiinnaulittavaksi, mutta ennen tuomion täytäntöönpanoa hän pakeni Roomasta ja tappoi itsensä.
3Domitianus (81-96)
Neron kuoleman jälkeen Rooma oli kärsinyt sisällissodasta, ja Domitianus halusi palauttaa sen entiseen loistoonsa. Hän ei kuitenkaan lähtenyt valloitusretkille, vaan hän keskittyi vahvistamaan valtakunnan rajoja ja toteutti useita rakennusprojekteja pääkaupungissa ja sen ulkopuolella.
Isästään ja veljestään poiketen Domitianus ei ollut valmis jakamaan valtaansa senaatin kanssa. Hän painotti itsevaltiuttaan ja halusi itseään kohdeltavan jumalana. Mainitussa asemassa hän halusi ohjata kansalaisia moraalisesti oikeisiin tekoihin. Keisari itse kuitenkin esimerkiksi suosi naisgladiaattoreiden käyttöä näytöksissä vastoin yleistä mielipidettä ja omisti eunukkeja, vaikka julkisesti koko kastroimiskäytännön tuomitsikin.
Domitianuksen valtakausi päättyi hänen salamurhaansa, jota johtivat useat palatsin virkamiehet, kaksi pretoriaanikaartin prefektiä sekä keisarin oma vaimo Domitia Longina.
4Commodus (177-192)
Nykyisin Commodus tunnetaan parhaiten Gladiaattori -elokuvan antagonistina. Hahmo, kuten isänsä Marcus Aureliuskaan, ei ole kuitenkaan täysin fiktiivinen.
Commodus oli hedonistinen ja käytti valtion varoja häikäilemättömästi omien mielihalujensa toteuttamiseen. Kassan tyhjentyessä hän alkoi teloituttaa varakkaita kansalaisia tekaistujen syytteiden nojalla ja takavarikoi heidän omaisuutensa. Keisari yritettiin murhata vuonna 182, minkä seurauksena hänen mielenterveytensä järkkyi. Hän kuvitteli olevansa tarujen Herakles ja osallistuikin henkilökohtaisesti useisiin gladiaattoritaisteluihin.
Toisin kuin elokuvassa, Commodus ei kuollut areenalla, vaan hänen omat neuvonantajansa palkkasivat ammattilaispainijan kuristamaan hänet kuoliaaksi.
5Caracalla (198-217)
Yhtenä Caracallan merkittävimpänä saavutuksena pidetään ediktiä, jonka myötä kaikille vapaille imperiumin kansalaisille myönnettiin Rooman kansalaisuus. Tämän tarkoituksena oli kuitenkin luultavasti lähinnä lisätä valtion tuloja verojen kautta.
Caracalla hallitsi valtakuntaa aluksi yhdessä veljensä Getan kanssa, mutta hankkiutui tästä nopeasti eroon. Tarinan mukaan Geta kuoli veljesten oman äidin syliin. Murhan jälkeen keisari teloitutti useita entisen kanssahallitsijansa kannattajia ja vaati senaattia pyyhkimään tätä koskevat tiedot virallisista lähteistä.
Caracalla ihannoi Aleksanteri Suurta ja kuoli tämän tapaan sotaretkellä. Hän ei kuitenkaan kuollut sairauteen, vaan hän joutui oman sotilaansa murhaamaksi.